Kirjoja, kirjoja

taas kaksi päivää aamusta iltaan, ilman taukoa. Tai no kunnon yöunet toki mahtuivat sekaan.
Äiskä päätti kokeilla pystyykö keskittymään kuunteluun, kun askartelee läppärillä kuvien kanssa. Ja pystyi se. Mun sapuskat meinasi unohtua pussukoihin, eikä omakaan syöminen hääppöstä ollut: liotettuja ruisleivänkannikoita ja lisukkeena näytti uivan muutama pilkottu peruna. Haistoin ja naukaisin: yrjöökö sä syöt. Äiskä siihen: eiku herkkua Viivi, muistoja lapsuudesta Äiskän nälkä lähti pöperöllä, joten uskottava on.
Eikä tässä kummempia tänään. Unikaveria ootellessa, muistelen minäkin: miltä ne kielot tuoksuivatkaan? Maistaakin ehdin, ennenkuin äiskä nappasi kukat ja heitti roskiin.

Vietin kissan päiviä täällä vuonna 2001

Yksin kotona

ja vielä tuntitolkulla. Tuliaisiksi sain naksuja, pussukoita ja jo hiukan eltaantunutta ruohoa. Illan paikka äiskän koipien päällä oli pysyvä: äiskä nimittäin jämähti kuviensa pariin, siirteli, valotti, korotti, tasotti, väritti, häivytti, kehysti ym. ym. Välillä se kuvasi mua. Siksi, että olin kuulevinani luupeista kalasääsken poikasten sirkutusta ja olin kuulemma erittäin mielenkiintoisen näköinen kissa pällistellessäni äänilähdettä. Lopulta mulle selvisi, että äiskä kävi pari kertaa vierailulla Eestin sääksien pesällä ja äänet olivat kuin olivatkin aitoja. Luonto tarjosi parastaan kameran välittämänä. Ei kuitenkaan hirvensarvien kalistelua, eikä otson tyhjentämän muurahaispesänjäänteitä, niin kuin koyotessa tänään.
Me mennään paapiin. Tai sitten ei. Tsau taas kamut!

Masu täynnä fisua

eikä muussakaan palvelussa mitään valittamista. Tai, no, yöllä kyllä kalahti äiskän kantapää muutaman kerran mun naamaan. Oon protestoinut kyllä. Vain hiukan. Pikkuriikkisen, nukkumapaikkaani, hivuttautumalla äiskän unen rem- vaiheessa sen polvitaipeisiin. Mutta. Aina. Jokaikinen kerta, siirto tapahtuu välittömästi, eikä mitenkään hellävaraisesti, omaa kissanpissukkaa moittien, vaan ilman halki lennossa, höysteenä sähinä: opi jo, sun paikkas on jalkopäässä. Piste.
Päivällä olen valloittanut koko sängyn ja illalla katselen ymmyrkäisenä, kun äiskä rullaa metritolkulla maalarinteippiä pitkin lakanaa. Nyysää joka karvan pois ja heristelee sormeaan jos vain käväisen tyynyllä. Voi, olla, että siirryn vaivihkaa olkkariin. Pitäköön karvattoman loosinsa. Nyt tuli sanottua sitten tämäkin. Huomenis ehkä jotain tavallisempaa. Tsau!

Seurasaaresta

Tikkasta ja Mannista

lautasella.
Ja kuunneltava on.
Päivä vielä menisi, mutta toinen ottaa jo voimille. Yleensä äiskällä on luurit korvilla. Hiljaisuus kukkii kaksiossa, eikä naukumisenikaan suuremmin häiritse. Nyt on toisin: kälätystä ilman taukoa, eikä minusta välitä kukaan. Ois ees sälekaihtimet, joita vois soitella. (iltasanomat julkaisi kuvan pitkästyneestä kissasta ja sai mun sympatiat oitis)
Toisaalta: äiskän päätä särkee vielä ja huulikin odottaa paranemistaan. Juominen sujuu pilliä käyttäen ja toisella poskella voi nakertaa leipää.
Niin että.
Varmaan vielä.
Joskus.
Koittaa päivä.
Jolloin.
Luurit sujahtavat.
Taas.
Korville.
Tsau!

Äiskä väitti

et tuntee nää kolme kissaa. Mä olen lukenut vekkuleista, mutta minne kissat kadonneet?

Tänään opittua

Äiskä löysi viime yönä kehykset kuviinsa.

Äiskä lähti Suomenlinnaan

mukanaan termari, tyhjä vatsa ja kamera.
Ja kuinkas sitten kävikään!
Kotiin tuli parin tunnin päästä hikinen matkalainen, jonka kamerassa ei ollut yhtään otosta, ei tuoksunut meri, ei kivimuurien kosteus, eikä mikään viitannut onnistuneeseen retkeen.
Siinä kävi niin: kertoi äiskä ja paineli turvonnutta huultaan nenäliinalla. No niin siinä kävi, että Kauppatorilla löysin itsen mukulakiviltä rähmällään, ympärilläi joukko Japanilaisia turisteja, jotka lykkivät ja vetivät minua pystyyn, ojentelivat nenäliinoja ja kun huomasivat ettei suurempaa hätää ollut, kehoittivat varovaisuuteen jatkossa. Torimyyjältä sain vinkin Kaupungintalon peseytymistiloista ja hupsista naama veressä näytin vampyyrilta. Ja ja...
Ylähuulen aukaisi hammas. Asfaltti-ihottuma koristaa leukaa. Polvea komistaa patti. Pikkurilliä mustelma. Niskatkin jämähtivät. Nilkkaa vihloo.
Äiskä lopetti kuvailemisen ja ryhtyi vispaamaan velliä.
Mä haudon äiskän jalkaa ja mietin jokohan se keppi pitäisi hankkia. (oikeesti)

Äiskä hämmästytti minua

Hupsista keikkaa

Meidän piha heikun keikun!

Kiikun kaakun

kukapa keinua voisi vastustaa.

MInä katselen ikkunasta

Hassu, hassu kuva!

Uusi kuvankäsittelyohjelma

Liimasi äiskän pyhäpäiväksi läppäri sylissä sohvan nurkkaan. Mun ois pitänyt lämmittää sille ruuat, kantaa juomat ja kai hoitaa vessa-asiatkin, joita tuntuu riittävän päivä päivältä enemmän. Äiskä odottaa Kelan päätöstä lääkekorvauksista ja kärsii. Jopa mä näen miten se kituu tuon mahansa kanssa.
Onneksi äiskä löysi uuden ilmaisen ohjelman kuvilleen. Siitä löytyy taas viikkokausiksi tekemistä. Ei edes päänahkaa ehdi repiä: oppiminen on niin kivaa.
Ja oikeastaan on kiva, ettei urheilu enää häiritse elämäämme. Eikä kyllä mikään muukaan.
Kamut en loukkaannu kommeteista. Please ja tsau!

Taas joutsen

Epistä, epistä mun blogi. Etsi äiskä äkkiä minusta kunnolla käsitelty kuva!

Minullakin on mennyt ihan hyvin

Miauuu, kamut!

Nimipäiväsankarina Nanna Susanna

Nimpparionnittelut myös Sannalle! (vähän vain myöhässa, mutta blogin kello näyttää armahtavan miten milloinkin)

Yleisurheilua katsellessa

Molempia nukutti. Nukutti niin, että oli pakko ummistaa simmut. Siinä vierähti pari tuntia untenmailla.
Kuinkas siellä Lontoossa kävikään?
Lue huomenna Hesarista, naukasin.
Ja pian jatketaan siitä mihin jäätiin.
Lähden tästä kaivamaan unimajaa äiskän vuoteeseen.

Unten maille

Seurasaari kukoistaa

Tylsä päiväni jatkuu

äiskän jalkoja lämmittäen. Urheilua en voi seurata kuin äänettömällä. Ja arvatkaa miksi?

Minäkö muka nukkeroinen

Äiskän mielestä olen vieläpä söpö nukkeroinen. Että vanhaa nolataan tässä kaksiossa.
Äiskä taas innostui toimivasta kuvansiirrosta. Luulen että pian täälläkin kovalevyt paukkuu.
Viitsiikin yöaikaan levitellä mun kuvia koko maailman katseltavaksi.
Viitsii. Viitsii: kommetoi äiskä ja läppäsi läppärin läpän lappeelleen. Tsau!

Bussia odotellaan

Kivan päivän ilta.

Olen päättänyt jatkaa siitä mihin jäin Napsuttimessa.
Ainakin kuvat siirtyvät taas blogiini. Juttuakin odotan tulevaksi, meneväksi, kiertäväksi, kaartavaksi.
Omalla tyylillä.
Omin sanoin. Virheistä välittämättä.
Virheitä karttelematta.
Miauuuu..