viime aikoina tässä kääryleessä. Äiskä huomasi, että kaipaan läheisyyttä ja erityisesti syliä, varsinkin yöllä. Kuten tunnettua minulle on yöllä sängyssä paikka vain jalkopäässä ja sehän ei riitä. Ei tietenkään! Vaadin parempaa, mouruamalla kaameimman mukaan: "eikö irtoo läheisyyttä, syliä tai suukkoo!" Tuo voi napsutettuna näyttää söpöltä, mutta ääni ratkaisee ja mä olen trimmannut äänihuuleni sellaiseen soittoon, että joudun sulkemaan jopa omat korvani. Äiskä parkani mietti pitkään, mitä tehdä ja heureka, mikä oivallus: hän tiputti patjarullan komerosta lattialle. Käänsi. Mallasi. Kutsui minua ja käski painua pehkuun.
Ja mä uinuin aamunkoittoon. Aamuun. Niin aamuun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti