keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Taivaalta lankesi



pihalle ylikypsää räntää. Äiskä tähyili ilmaa. Pudotti ylleen kotikoltun. Harjasi likaiset hiukset ja hampaat. Keitti kaffeen. Aukoi tablodin ja istui piiitkään kera aamupalan. Mä huutelin moneen otteeseen palveluita. Sain murhaavia katseita osakseni. Pari uhkausta ja lopulta paikan äiskän jalkojen juureen. Lueskeltiin siinä roskiskatokseen kierrätettyjä lehtiä ja siunailtiin rännänpläjäyksiä ikkunaan. Myöhemmin äiskä teki päivän askareen: irrotti joulutähtien teippijäämät kynsilakanpoistoaineella ja joutui pesemään sisäikkunat homman päätteeksi.
Peffat on puutunut istumisesta. Karva pöllyää ja silmät punottaa. Joku kaivaa nenäänsä ja se en ole minä. Siis varsin kotoisaa. Jospa huomenna pääsisi asioille. Kovin lupaavalta ei näytä, sanoi äiskä, kun muisteli taannoista loskassa rähmimistään. (nyt sitä on ja paljon)
Miten on kamut ilmoja pidellyt?

lauantai 26. tammikuuta 2013

Hyvästi hylly!


Risa kirjahylly



roudattiin varastoon odottamaan kevään roskis- lavaa. Äiskä latoi kirjat yläkaappiin. Mä autoin parhaani mukaan. Siinä pöly lensi ja ärräpäät.

Hiukan levättyään äiskä tarkisti häkkyrän kunnon. Mäkin asetuin hyllyn taakse tutkimaan kehikkoa.

Räks..raks ja pamaus. Hyllyt hipoivat häntääni.

Äiskä etsi mua pitkään. Se luuli et jäin rojun alle ja sain kunnon murtumat tai menetin henkeni.

No en sentään, mutta säikähdin niin, että kyhnäsin äiskän sylissä lopun päivää. (hänelle tuli käteen mustelma)

Ollaan me aikamoisia riskiasujia. Jos ei rähmällään, niin vähintään kallellaan!

tiistai 22. tammikuuta 2013

Autoin äiskää



vaihtamaan lakanat. Ai miksikö? No, koska minä niitä kuulemma karvotan ja muutenkin sotken: aiheutan äiskälle runsasta hikoilua, aivastelua, yskimistä ja ties mitä lakanoita sotkevaa oireilua. Ok, ok, lakanat vietiin pesutupaan ja Esterit tuottivat tuota pikaa melkein kuivat tilalle. Karvatkin piti imuroida. Siis piti, mutta eihän sitä nyt kaikkea samana päivänä. Huomenna ehkä. Ehkä ylihuomenna. Tai ensi viikolla. Muuten on eletty sovussa: äsken kyllä ärhentelin likaisista tablodeista. Äiskä nyökkäili ja jatkoi hedelmäsalaatin jauhamista. En viitsinyt toistaa valitusta. Käänsin vasemmalle ja pomppasin sänkyyn päikkäreille. IHANAT IHANAT lakanat kuorrutin illaksi äiskää silmällä pitäen.
Kamut: meillä oli konepaussi. Taas on uusi selain koekäytössä ja tuntuu toimivan paremmin kuin edelliset.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Uusi selain


ratkaisi ainakin toistaiseksi meidän jumitus- ongelman. Mä olen saanut rauhassa miettiä näitä blogihommia ja päätän tässä nyt jatkaa napsuttamista. (jotain pitää tehdä)

Tänään oli pyöritys melkoinen, kun Nanna tuli kaksioomme leikkimään. Ja vain leikkimään, sanoi hän. Äiskän pöperöt eivät maistuneet. Äiskä ehdotti kuitenkin lettuja ja osui heikkoon kohtaan. Maiskis; sanon minäkin. Sain nuolla rasvaisen lautasen. Kuulin uutisia Minnin ja Diegon masuleikkauksista. Otin liikuttuneena vastaan tiedon Banzon viikon keikasta Nannan äitin kotiin. (mua ajateltiin kuulemma) Janne haki Nannan ja kertoi, että lähtee kolmen kaverinsa kanssa Lappiin laskettelemaan. Ikivanha talvitakki oli päässyt vihdoin lepoon ja uusi tuulenpitävä miellytti äiskääkin
Ulos emme ole nokkaamme laittaneet: riitti kun parvekkeen ovi avattiin ja tupaan tunki kalsea henkäys pihalta.
Eipä muuta. Hyvää viikonloppua kaikille!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Yksin


aivan yksin, vaikka oommekin kaksin. Äiskä saa taas kuvia tänne. Systeemi on muuttunut, mutta näyttää toimivan nyt. Sairaalareissukin on takanapäin. Tuloksia pitää odottaa helmikuun loppuun ja sen käynnin jälkeen päätetään pistetäänkö koko diabetes-lääkitys remonttiin. Mä epäilen et munkin sokerit on koholla, ku janottaa niin vietävästi tai ehkä syy on kuivan huone-ilman, epäili äiskä.
Niin tai näin: napsuttaminen takkuaa. Taitaa olla aika jättää hyvästit tälle harrastukselle.
Mistä jatkossa tuulee: aika näyttää.
Äiskä käski harkita vielä. Harkitsen, harkitsen, naukasin ja..ja..

Mun vuoro jakaa lääkkeet!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Mistä on vanhat kissat tehty

 
Rusinoista, paperista, höyhenistä ja voista, sanoi äiskä. Mulle sopii, naukaisin. Siinä kaikki. Muuta ei oo juteltu. Oltu vaan. Oleksittu. Ootettu iltaa. Omimpaa aikaamme. Kuvakin on vanha. Äiskä on lopettanut kuvien käsittelyn. Samoin äänikirjojen kuuntelun.(se kun ei pysy hereillä edes kymmentä minuuttia, ei kun ei, oon seurannut tilannetta syksyn ja ilkeillyt siitä äiskälle) Hesarin tabloidi näyttää vaativan totuttelua ja ja... Mistä on vanhat äiskät tehty? Ärinästä, natinasta, rutinasta ja voista. Yhteistä siis voi. Voi, voi sentään. Tulis äkkiä maanantai, marisi äiskä. Mitä, miksi maanantai, naukasin. Olisi taas yksi tutkimus ohitettu, vastasi äiskä. Jännitystä siis ilmassa. No, huh, huh..


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Sama ongelma jatkuu


enää yksikään kuva ei siirry normaalisti blogiini. Täytyy vissiin kelata menneisiin ja lähteä tutkimaan kuinka on napsuttimen laita. Ottaa päähän nää systeemit. Äiskä laittoi helppejä ylläpitäjälle, mutta ei sieltä kukaan vastaa. Yhyyy..

Kuvien lisääminen takkuaa


apuaaa..

torstai 3. tammikuuta 2013

Kuka maksoi kenelle


siis meidän sähkölaskuko maksoi meidät Helsingin energialle, naukaisin. Äiskää nauratti. Se on maannut niin tiiviisti sohvalla et naurukin on herkässä. Hihitys. Hohotus. Virnuilu. Heh. heh....
No joo! Kävi se eilen Kampissa. Eikä kaatunut, vaikka veikkaan, että odotitte jotain pyrstölleen meno juttua. Ei pelkoo. Jalkakäytävät olivat kuulemma sulia ja katotkin melkein lumettomia. Palatessa repussa pullotti molemmille syötävää. Toinen kassi taisi olla piri pintaan pilleripurkeista ja pikku- eläkkeestä vain rippeet jäljellä. Indeksikorotus eläkkeeseen. Niinpä niin. Jättikorotus vuokraan imaisi indeksin. Äiskä taitaa olla katkero: ainakin noista päivän slouganeista päätellen.
Että silleen: muuttui lattia katoks, katto lattiamatoks, eikä siinä kuinkaan käynyt.

Onko muualla katkeroita?

Halit teille kamut!

Sytytin ledit


koska äiskän mielestä maksoimme Helsingin energialle aivan liikaa.

Mua pelotti