Nanna maalaa

ja mä katselen komeron hyllyltä pikku- ihmisen työn touhua. Ensin tyhjennettiin loput värit tuubeista "jääpalanluojaan" ja sitten töihin. Tauluja syntyi kolme.
Mä haluun piirtää, sanoi Nanna ja äiskä toteutti oitis toiveen. Siinä rustattiin pingviinejä mallista. Nanna sai idean katsomastaan elokuvasta, mutta, mutta... En mä enää muista miten pingviini piirretään. No, äiskä kaivoi hyllystä eläinkirjan ja piti mallia näkyvissä. En mä osaa, sanoi Nanna: Näytä miten pingviini piirretään ja äiskä näytti. Ensin piirretään vaikka muna, sanoi äiskä ja teki paperille ympyrän. Ja siivet, sanoi Nanna ja taiteili linnulle siivet, silmät ja nokan. Jalat rummuttivat niin kuin elokuvassakin, tam, tamm, taamm.
Nanna innostui kertomaan kaikkea viikolla kokemaansa ja äiskä piirteli pallomerta uuteen paperiin. Lopulta pallomeressä uivat Nanna, isi ja mummu. Missä minä olen, naukasin ja tulin kaapista ruokakupille. En mahdu joukkoon, aattelin. Eivät varmasti ota mua mukaan jos toteuttavat toiveen jonnekin hophupimaahanmenosta. Näin siis eilen. Tsau!

Miauuu...kuvat hukassa

Epistä, epistä, äiskä on siivonnut koneensa kaikesta roskasta ja mä olen yksi niistä roskista. En suostu rikaksi tähän maailmaan. Tähän kaupunkiin. Tänne Vuorenjuureen. Mun residenssiin. En. En. Mähän olen Äiskän rakas Nukkeroinen. Kissojen kissa. Aika velmu vanhaksi katiksi: tänäänkin olen kunnostautunut monella tapaa. Tappanut saaliin: valtavan iiisooon kärpäsen. Repinyt äiskän uusia verhoja (ja menettänyt kynteni)  Tarranut sohvaan takajalkojen kynsin. (ja ollut vähällä menettää pistimeni) Mesonnut haisevista papereista, tyhjästä ruokakiposta ja kaikesta mölinästä kaksiossa: pakko kuunnella historiaa maailman kriisipesäkkeistä, siis syytäkin pitää puolensa, vai mitä kamut. Tiedän mitä ajattelette tästä: ei tarvi kommentoida.
Äiskä väittää tarvitsevansa läppärii. Sekin vielä.
Pakko antaa tuon päsmäröidä. Ei täällä muuten sopu säily. Tsau!

Nanna keinuu Apilan pihalla

Koirajärven

lumo ei haihdu hevin, jos koskaan?

Pekalle syntymäpäivänä

Ruusuntuoksuista syntymäpäivää: toivovat Vuorenjuuren äiskä ja Viivi.

Otos kärpässienistä

Kuvannut Nanna 4v

Herää, herää äiskä kulta

kissasi kuolee nälkään!
Suuta kuivaa ja ääni särisee ylirasituksesta. Aattelin jo et joudun pirauttamaan 11kakkoseen, ku äiskä käänteli kylkee pitkälle iltapäivään. Tosin yölläkin kukuttiin kai aamuun, en tullut kelloon katsoneeks, jossain vaiheessa olin itsekin siirtynyt äiskän sängyn jalkopäähän ja kuuleman mukaan, kuorsannut kuin jätte katti: viheltäen, krohisten ja taukoja pidellen.
Äiskä on nyt testannut uudet ruuansulatusnesteensä, jotka kuten tiedättekin on kätketty kapseleihin: maksimiannos vuorokaudessa tuottaa jo tulosta: veskinovi viuhuu hiukan vähemmän ja eurojakaan ei kulu niinkuin ennen. (siis kaupungin yleisiin pönttelöihin) Äiskää kaduttaa, että pitkitti lääkäriin menoa, mutta kai se tästä, kun kivut ja kuvotuskin ovat vähän lientyneet. Varmaan tuhti vitamiinilisä palauttaa ainakin osan tyystin huvenneista voimista.
Viikolla on ollut muutakin elämää kuin äänikirjat, hesarit ja läppärin kuvankäsittelyohjelma. Nanna isineen oli syyslomalla ja mäkin sain mahdollisuuden hyvittää Nannalle tekemäni vääryyden.
Mutta, mutta... ei tyttö uskonut että olen vilpittömänä asialla, vaan kiljui kuin ennen: mummu, mummu, Viivi pelottaa mua. Mä rojahdin matolle evät levällään, yritin kiehnätä viekussa, sanalla sanoen tein kaikkeni sovun löytääksemme ja epäonnistuin. Äiskä lohdutti: kaikki aikanaan, kyllä se siitä ja muuta merkityksetöntä yrittelyä. Tai sitten ei.
Jatkamme hiljaiseloa. Tsau kamut.

Katujen varsien hedelmät

Ihahhaa ja Nanna

Voihan ruuansulatus

Äiskällä on tästä päivästä lähtien ruokaa sulattavat kapselit purkissa ja tietenkin aina saatavilla kun jotain nassuunsa laittaa. Etenkin rasvojen halkomiseen tuotetta tarvitaan, koska äiskän haima on sanonut kaiken yhteistyön irti. Rutistunut rusinaksi, kalkkeutunut ja käpristynyt: lääkärisedän sanoin, surkastunut, mokoma lapsuuden anemolia, äiskän sisuksissa. Sen kurttukasan vuoksi, äiskä nakkoo kitusiinsa kasan diabeteslääkkeitä, eikä muista milloin olisi ollut päivä: ilman pahoinvointia, kuvotusta, kipuja ja sitä itteensä!

Mulla kaikki hyvin. Sain kaupasta suussa sulavaa lohta liivatteessa.

Ja ruohotupsukin maistui ehdalta kuin kesällä.

Että semmoista täällä.

Teiltä en kysele mitään, niin ei tuu pakkoo kommentoida!

Nukuin viime yön olkkarissa

Arvatkaa miksi?
Ette kai arvaa, joten tulkoon sanotuksi näin alkuun: siksi että makkarissa kuorsasivat Nanna ja äiskä ja nykyään: kai tiedättekin Nanna pelkää minua, siksi että tuli taannoin räväytettyä neitiä käsille. Hirveä huutohan siitä seurasi, ensin kivusta ja kärsimyksestä: nykyään saan kuulla alvariinsa, miten ilkeä kissa olen, ilkeä, tuhma, pitkäkyntinen, mitä millonkin. Minä, siis oikein luitte: minä kuulemma olen paha kuvatus, häiritsen toisten elämää. Pelkkä olemassaoloni pistää pikkuihmisen kinttuihin vipinää ja suusta kuuluu: mummu auta, Viivi kiusaa! Kuka ihmeen mummu. Mikä tekee äiskästä mummun? En ole saanut selitystä. En. Vaikka, Vaadin. Kerjään. Mouruan.
No, ei tästä tämän enempää. Pian kaadumme äiskän kaa makkarin muhkuraiselle sängylle. Karvojen sekaanko? Ei sentään. Äiskä osti uutta leveää teippiä ja rullaa lakanaa ees taas, niin pitkään, että, viimeinenkin karva on poissa, poissa, poissa...

Rakastaako?

Nanna löysi kamomilloja ja nyppiessään terälehtiä hoki: rakastaa, eirakasta, ei rakasta, ei rakasta jne. Kun terälehdet loppuivat, sanoi surullinen tyttö: miks aina tulee ei rakasta?
Onneksi kukkia oli paljon ja rakkauttakin pienen pohdinnan jälkeen alkoi tulla.