Ette kai arvaa, joten tulkoon sanotuksi näin alkuun: siksi että makkarissa kuorsasivat Nanna ja äiskä ja nykyään: kai tiedättekin Nanna pelkää minua, siksi että tuli taannoin räväytettyä neitiä käsille. Hirveä huutohan siitä seurasi, ensin kivusta ja kärsimyksestä: nykyään saan kuulla alvariinsa, miten ilkeä kissa olen, ilkeä, tuhma, pitkäkyntinen, mitä millonkin. Minä, siis oikein luitte: minä kuulemma olen paha kuvatus, häiritsen toisten elämää. Pelkkä olemassaoloni pistää pikkuihmisen kinttuihin vipinää ja suusta kuuluu: mummu auta, Viivi kiusaa! Kuka ihmeen mummu. Mikä tekee äiskästä mummun? En ole saanut selitystä. En. Vaikka, Vaadin. Kerjään. Mouruan.
No, ei tästä tämän enempää. Pian kaadumme äiskän kaa makkarin muhkuraiselle sängylle. Karvojen sekaanko? Ei sentään. Äiskä osti uutta leveää teippiä ja rullaa lakanaa ees taas, niin pitkään, että, viimeinenkin karva on poissa, poissa, poissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti