kissasi kuolee nälkään!
Suuta kuivaa ja ääni särisee ylirasituksesta. Aattelin jo et joudun pirauttamaan 11kakkoseen, ku äiskä käänteli kylkee pitkälle iltapäivään. Tosin yölläkin kukuttiin kai aamuun, en tullut kelloon katsoneeks, jossain vaiheessa olin itsekin siirtynyt äiskän sängyn jalkopäähän ja kuuleman mukaan, kuorsannut kuin jätte katti: viheltäen, krohisten ja taukoja pidellen.
Äiskä on nyt testannut uudet ruuansulatusnesteensä, jotka kuten tiedättekin on kätketty kapseleihin: maksimiannos vuorokaudessa tuottaa jo tulosta: veskinovi viuhuu hiukan vähemmän ja eurojakaan ei kulu niinkuin ennen. (siis kaupungin yleisiin pönttelöihin) Äiskää kaduttaa, että pitkitti lääkäriin menoa, mutta kai se tästä, kun kivut ja kuvotuskin ovat vähän lientyneet. Varmaan tuhti vitamiinilisä palauttaa ainakin osan tyystin huvenneista voimista.
Viikolla on ollut muutakin elämää kuin äänikirjat, hesarit ja läppärin kuvankäsittelyohjelma. Nanna isineen oli syyslomalla ja mäkin sain mahdollisuuden hyvittää Nannalle tekemäni vääryyden.
Mutta, mutta... ei tyttö uskonut että olen vilpittömänä asialla, vaan kiljui kuin ennen: mummu, mummu, Viivi pelottaa mua. Mä rojahdin matolle evät levällään, yritin kiehnätä viekussa, sanalla sanoen tein kaikkeni sovun löytääksemme ja epäonnistuin. Äiskä lohdutti: kaikki aikanaan, kyllä se siitä ja muuta merkityksetöntä yrittelyä. Tai sitten ei.
Jatkamme hiljaiseloa. Tsau kamut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti