mä olen viettänyt aikaa maisemaa ihaillen, äiskä äänikirjaa kuunnellen; Oneironia, kuulemma. Ulko-ovi pysyy taas tiukasti kiinni; äiskä toipuu jonkinasteisesta väsymyksestä ym. vaivoista. Mä en muuten vaan pyri pihalle leikkimään. Ollaan sovussa; en ole oksennellut, verhoja käsittelin, mutta huuto oli sitä luokkaa, et päätin antaa rupuisten riekaleiden roikkua rauhassa. Vatsakin toimii taas kohtalaisesti; säikähdin, kun äiskä kaivoi matkavermeet esiin ja sanoi soittavansa tohtorille ajan. Päätin parantua ja paranin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti