valmistaikinasta tuli kolme pellillistä pipareita. Osa peukalonpään kokoisia (noin) ja tavallisiakin toki jonkin verran. Mä seurasin Nannan varmoja otteita silmä tarkkana ja kuuntelin mistä moinen kokemuksen tuoma varmuus oli peräisin: mä olen jo leiponut äitillä, mummin ja papan kanssa ja päiväkodissa kertoi tyttö. Ilmankos sujuu, aattelin hiukan kateellisena. Ulkopuolisuus kismitti, outo tuoksu pisti kaipaamaan kissanminttutötsyjä. Ei minun makuuni nää pipariset, ei ollenkaan.
Muutenkin touhua riitti ja ihana sessio, kun Nanna esitti Robinin pari laulua. Mä tykkäsin. Me kaikki tykättiin. Tyttö on tainnut periä äitinsä laulunlahjan, mietti isi-Janne iloisena.
Kuulemma vain viikonverran jouluun. Toivottavasti saan lohta geelissä, maitonappeja ym.
Äiskän yllätän "jolisemalla" sille: on jouluyö, sen hiljaisuutta kaksin kuuntelen. Tai jotain.
Meilläpäin on mahtava viima ja pyry. Ou nou, miauuuu..
Kolmen polven leipojaiset. ;-)
VastaaPoista