uuni paistoi pakastettuja piirakoita ja pullia, pölytkin sipaistiin hyllyjen reunoista ja tämä kaikki heti Hesarin kääntelyn jälkeen.
Istahdin keskelle ruokapöytää. Asettelin viikset. Otin kysyvän ilmeen. Tuijotin tovin. Toisen ja kolmannen. Korjasin asentoa. Sivelin viikset. Pyöristin silmiä. Hajataittoinen vasen silmä niskuroi. Sain sen kuriin.
Äiskä silppusi kovaksi keitettyjä munia kulhoon. Kaapi sekaan margariiniä. Sekoitti.
Se on seonnut, aattelin. Ei se koskaan häärää keittokomerossa aamutouhujen jälkeen, eikä juuri muutenkaan.
Otin astetta ryhdikkäämmän asennon. Kartoitin viikset. Lähetin silmilläni kysymyksen. En naukaissut. Miukuna häiritsee äiskää. Erityisesti aamuin. (tosin, niin kuin tiedätte; meillä aamut sijoittuvat puolenpäivän nurkille)
Nyt on jo ilta. Minulla ei ole vieläkään tietoa mikä äiskää vaivaa. Tai. Juuri nyt ei mikään: se on kuunnellut iänikuisia äänikirjojaan. Katsonut viimeisen Kotikadun televisiosta. Popsinut kanasalaatin. Tarkistanut saapuvien lentojen tuloajat.
Minä oon loikonut patterin lämmössä. Terotellut kynsiäni mattoihin. Napsutellut.
Miks äiskä ei vastaa kysymyksiini. Miks? Miks?
Kiitos majapaikasta mennen tullen. :-)
VastaaPoista