Pomo täällä hei!

vaikka oon vaatimaton kissa - arvoni tunnen!
Kaverini Banzo Puustellinrinteestä kuulemma naukuu jatkuvasti. Milloin ruokaa, vähäisiä silityksiä, purujen likaisuutta tai muuten vain, joutessaan. Mitäs me sisäkissat: kesä meni ja ne harvat kärpäslätkänä toimimiskerrat ovat historiaa. Lelurotat on kaluttu karvattomiksi. Pallot syöty kulmikkaiksi, eikä uusia näy, ainakaan Vuorenjuuressa. Onneksi mulle jäi sen verran kynnentynkiä et pääsen kipuamaan kirjahyllyihin. Banzolla ei muistaakseni tälläisiä ylellisyyskaluja ole. Treenaa siinä sitten muuta kuin äänihuulia. Mä oon viimeaikoina täyttänyt äiskän toiveita ja mölynnyt aavistuksen säästeliäämmin. Oon ollut huomaavinani et sen hermonriekaleet tarvitsevat leponsa. Siis levätköön aikansa. Kuukauden pari. Sanotaan tammikuuhun. Näin alustavasti.
Nanna toi Diegolta ja Minniltä terveiset. Toivottavasti tapaamme joskus.
Ja tiedoksi rakkaat lukijat: äiskä sai tuon kommenttilokeron toimimaan ilman kummempia tunnistamisia, sun muita venkoiluja!